keskiviikkona, syyskuuta 29, 2004

ufoille kuulumattomat asiat

Jos tuntuu siltä, että alieni kyttää mietteitäsi, voit
turvautua päähineeseen.

Muuttolinnut lentävät:
Hyvä työkaveri poistuu joukosta ja
jättää tilalle isot saappaat.
Kotiväki lensi Espanjaan talveksi ja nuorten
tukipiste M&V muuttaa pois naapurista.
Apeaa.

tiistaina, syyskuuta 28, 2004

juoksua odotellessa

Ensi sunnuntaina pitäisi juosta 10 km
Vantaan maratonin yhteydessä. O on lupautunut
seuraksi. Kymppi on saavutettavissa
mutta hiukan pohdituttaa kesäkahvoilla
lähteä rynnimään. Verrykkeeksi kävin
eilen M:n keralla Arabian suunnassa
liikkumassa. Vettä tuli joka suunnasta,
tuuli tempoili ja kaksi Tarja Halos-
kloonia pyöräili vastaan.
Toivottavasti joku manaa kuivemmat
kelit pyhiksi.

maanantaina, syyskuuta 27, 2004

syysmaisemat ja iskelmäsanoitus

Lauantaiaamuna oli perjantain outo tauti
tiessäään, joten ryntäsin kirpputorille
ihmettelemään. Aarteina löytyivät kelpo
Joensuu-viiri ja tiekartta Pohjois-Karjalasta
vuodelta 1962, jihhuu!

Illaksi suuntasin Suomenlinnaan. Saari on
kesän jäljiltä rauhoittunut mukavaksi
ulkoilukohteeksi. Tuulista ja piristävää.









Varsinainen ohjelmanumero oli lauantai-illan
iskelmäsanoituskisa, jonka järjestelyistä
jättikumarrus M:lle! Hupia piisasi ja
voittajaksi selvisi A:n "Namupaukku"
-tyylittely. Tanssijalka vipaji ja nyt
on niska kipeänä humpasta.

friday night fever

Perjantaina iski kummallinen pikatauti joten
iltaa vietin sohvalla toipuen.
Seuraavia näkymiä oli tarjolla
kuumeiselle klo 19-20 tienoilla:

tv1

Hiukan liikaa energiaa toipilaalle.

tv2

Kalastusta on kipeänä mukava tsiigailla.

mtv3

Ilkeä täti ei oikein ole uskottava.

nelonen

Tsemppiä Colin!

subtv

Täältäkin uutisia?

jeesuskanava

Praise the Lord! Kauhukanavaa ei voi katsoa
mutta sattumalta olinkin tällä kertaa julistuksen
kanssa samoilla linjoilla.
Kanavan musavideot ovat asia erikseen...

"mtv"

"Music Television" ?? Missä musiikki?

eurosport

Kuumeisen suosikkiohjelmia ovat ehdottomasti
snooker-kisat ja bilistempputaltioinnit.
Hypnoottista!

perjantaina, syyskuuta 24, 2004

Deutsches Café

Ja!

Torstaipas olikin miellyttävä poikkeus arkipäivien
harmaassa jatkumossa! Vietin aamupäivän kakkukahvitellen
kurssin päättäjäistapaamisessa ja heti perään
saksankielistä päiväkahviseuraa tarjosi L! Danke schön!

Kauan kaipaamani laudeliinat on hankittu ja illan
tummetessa heitin tyytyväisenä löylyä pellavaa
pakarain alla. Saunaolut (Lapin kulta) maistui
herkulta.

H otti yhteyttä ja kertoi maailmanvalloitusongelmistaan.
Atsteekit ja japanilaiset ovat hyökkäyksillään
häirinneet suurvallan rakentamista. Maatalouden
tuottavuus oli kuitenkin hyvällä tasolla. Muistui
tuosta mieleeni oma kesken jäänyt panssarivaunutaisto,
jossa saksalaiseksi samaistuneena olen yrittänyt
vallata ranskalaisten kylää. Miina-ase koitui monesti
kohtalokseni!

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2004

kortti tuli !!

Elämässä on asioita, joihin täytyy liittää
huutomerkkejä. Tällainen tapahtuma on
nykyaikana postikortin saapuminen
postiluukusta. Eilistä päivää valaisi BAARIsta
lähetetty salaperäinen konstkort. Lähettäjiä
oli useita kryptisten viittausten taakse
piiloutuvia anonyymejä. "jätkä" ja
pirkanmaalaisten paremmuus -viittaukset
paljastivat osan juottolassa ideoineesta
väestä. "Minä olen nero" -toteaman alle
oli kuitenkin kirjoitettu "S" ja tämä aiheutti
vaivaa päähän. Arvoitus ratkesi myöhemmin
puhelinkeskustelussa: S on tietenkin nti S!

Kiitos kortista !!!!!!!!!!

v-ruoka ja mafia

Sain kesäisellä Oulun reissulla mukaani kaksi N:n kotona
purkitettua naudanlihasäilykettä á 400gr. Toisen avasin
eilen tarkoituksenani viritellä Otto Kähkösen vorshchmak-reseptiä.
Kyseinen ohje perustuu nauta-sikasäilykkeeseen ja nyt kun
tarjolla oli säilykkeen jalompi muoto, ennakoin herkkua
syntyvän. Lopputulos olikin mainio mutta edelleen ihmetyttää
se, että paras versio ruoasta syntyy kuitenkin nöden voimalla.
Yllätys on koettu aikaisemminkin, kun kokeilin v-ruokaa
perinteisemmällä lampaanlihalla. Tuostakin puuttui vivahde,
jonka vain nötköt tuntuu antavan. Jatkan tutkimuksia.

Sopranos jaksaa pitää tasoa yllä. Ykkösviihdettä on sarja
ja tiistai-iltojen pelastaja. Hyvähyvähyvä!

tiistaina, syyskuuta 21, 2004

Lotossa kuusi oikein!



Harmaus vallitsee ulkona ja sorvilla. Kupissa
lillii onneksi maitokahvipiriste. Hail arki.

maanantaina, syyskuuta 20, 2004

kesämuisto

Tähän väliin muistelona ystävän symbolinen pako poikamiehisyydestä

Kake Rock

Oheinen tilanne paloi verkko- ja tärykalvoille
viikonloppuna:



Timanttisen livetyksen tarjosi Randelin!

lauantaina, syyskuuta 18, 2004

Terveiset Leppävirralta!

Eilinen meni hyvinkin odotuksia vastaavasti.
Hiihto oli mahtavata ja sukset luistivat.


foto: U.S.


foto: U.S.


foto: T.S.

Megabonuksena KAKE RANDELINin keikka ja
tanssiparketilla vauhdikasta vientiä.
Tämän vuoden perjantai-iltojen top-vitoseen
kuuluu eilinen!

Ai niin, Haka varmisti mestaruuden; onnea
kaikille koskilaisille!

perjantaina, syyskuuta 17, 2004

odotettavissa iltaan mennessä

- liikaa kahvia
- liian pitkä kokous
- bussimatka
- eväiden juomista
- H I I H T O A (odotan tätä todella: edellinen
kokeilu suoritettiin lumipuvussa ja rynnäkkökivääri
hampaita kolhien)
- toivottavasti kuumat löylyt
- vanhan koulukunnan kännit
- laulua (luultavasti Unkarin viini)
- jotain, jota en muista huomenna

torstaina, syyskuuta 16, 2004

low-tech valvontaa

Pirkanmaalla törmäsin ao. "jatkuvaan videovalvontaan".


foto: S.H.

Hauska hand-made-olemus laitteistolla.
Kiukkuinen vihreä ajatus kumpusi
kuitenkin tuosta kiinnitystavasta.

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2004

leivän päälle voita !

Vihdoin nimet paperissa. Helpottaa.

Kummityttö viettää tänään syntymänsä ensimmäistä
vuosipäivää. Onnitteluvyörytys Hämeeseen!

K:n videotykistökeskitys takasi viime yönä
piinaavia hetkiä. Lopputuloksesta huolimatta
valvonta kannatti. Nostan hattua voittajille.



Seuraavaksi kahvikuppia täydemmäksi...haukotus.

tiistaina, syyskuuta 14, 2004

mitä jäi viikonlopusta mieleen

Perjantain ja lauantain kattava sport-osuus
onnistui odotuksia vastaavasti ja vähän ylikin:

Haka-HJK-matsissa voittajaksi julistettiin
peruspeliään junnannut kotijoukkue.



Selvisi myös se, mistä värikkäästi pukeutuvat
koskilaiset hankkivat nuttunsa ja vetimensä.



Toinen ja tunteitakin herättänyt kamppailu
käytiin aivan eri ajassa ja paikassa. Mökki-tv kieltäytyi
näyttämästä 4-kanavaa, joten mielikuvaharjoitteena
seurasimme ottelua tekstimuotoisena. Tavallaan antoisaa.



Paikalliset kehuivat ja ylistivät kotikuntansa
tarjontaa ja miljöötä runsain ylisanoin. Hiukan
käänteistä vaikutelmaa antoi tehdas, joka
tuprutteli kitkeriä höyryjään. Katsoin
viisaimmaksi nyökytellä hyväksyvästi ja huokailla
cityn valomerta.



Reissusta vietettiin onneksi suurin osa
M & S:n isännöimällä mökillä. Takka kuumennettiin
äärimmilleen ja kodassa savustettiin vaatekerta.
Junioritoimintaa edusti hurmaava pikkuneiti A.



Vielä kerran pääsin sienestämäänkin! Suppilovahvero-
ja kanttarellisaalis oli juuri optimaalinen pastakastikkeeseen.
Reseptistä kiitos P:lle ja V:lle!
Tästä on hyvä jatkaa kohti talvea.








maanantaina, syyskuuta 13, 2004

Uutispommi !

Taannoin louhinta-asioita, tärinämittausta jne. opiskelleena lämmittää mieltä
reipas meininki Aasiassa:


perjantaina, syyskuuta 10, 2004

bylsää

Krapulainen toveri soitti ja päivitteli tylsää elämääni.
Yritin korjailla näkemystään kertomalla laiffin olevan
ihan riittävän vauhdikasta omiin tarpeisiini.
Hiukan kadehdutti herran tila, joka oli täynnään
draivia kohti kakkospäivän humalaa. No,
ehdinpä tuota itsekin.

Radiossa räpisee ja pöhisee "Pois idästä". Jee, kaksi
tuntia ja tämä lähtee Hämeeseen.

HAKA !!

p e r j a n t a i !

Viikon maittavin päivä koitti vihdoin. Odotukset
ovat korkealla sillä kalenterissa on jo pitkään
seisonut tulisilla kirjaimilla Haka-HJK.



Kiehtovimpia ennakko-odotuksia tuottavat aihepiirin lieveilmiöt:

- linja-automatkailu + hra M:n tähdellinen pullo
- keitetyt makkarat
- "Haka!" -huutojen originaali painotus
- alkuasukkaista koostuva matkaseura
- jälkilöylyt mökillä
- Harri hevonen -kappaleen ainoa oikea tulkinta by A

Mutta ensin 8h-tienuu.

torstaina, syyskuuta 09, 2004

tulevia tapahtumia

tuparit !

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2004

Työmatkailu avartaa

650 kilometriä maantietä on riittävä määrä yhdelle
työpäivälle.

Raision Kotipizzan ikkunasta näkyy Rosso ja Osuuspankki.

Kupillinen pahaa kahvia maksaa 3-tien Shellillä 1,5 euroa.

Nämä ovat ärsyttäviä:



Perjantaita odotellessa: kulttuurimatka Tehtaan kentälle on
syksyn kuuma megatapaus!!

maanantaina, syyskuuta 06, 2004

puuuh - maanantai

Kahdeksan tuntia kokouksissa! Takalistossa tuntuu
ja päässä humajaa. Lääkkeeksi livautan lenkkarit jalkaan.
Vai tilaisiko pizzan.
Tilaan pizzan.

Ensi kesän Amerikka-tourin ostoslistaa on täydennetty:


foto: J.R.

sunnuntaina, syyskuuta 05, 2004

sieniä

Mökkielämä antoi.
Rouskupotti on kotona ja suolasieniä muhii purkissa 2 l.

MIKKO:ssa oli jälleen viehättävän valpas tarjoilu, kiitos J!!!

Jokela oli tyhjillään mutta onneksi törmäsin
neiteihin M,R ja L! Viehättävyys on joillakin
ominaisuus. Nam.

perjantaina, syyskuuta 03, 2004

Perjantai! Yksityisautoilu! Mökkisauna!



Tänään starttaavat Renaultin moottorit! Kohteena on kotiseutu
ja mökkisaunan kuumat tunnelmat.

Matkamusiikkina hevanderia, dj-kartanlukijana hra J!
Tästä ei perjantaitunnelmat parane!
Huutomerkkejä !!

torstaina, syyskuuta 02, 2004

Jallu cooler

Talvi saisi tulla nopeasti. Viime pääsiäisen innovaatiota pitäisi taas päästä kokeilemaan:


foto: S.K.

Maunula, muikut ja löylyn odotus

Keskuspuiston polut johtivat Maunulaan.
Ylläritörmäys ikivanhaan tuttuun kirvoitti muistoja pintaan
ja kummallisen olon. Jo melkein unohdettu ihminen asuu
vain muutaman kilometrin päässä ja käy töissä naapuritalon
sorvissa. Pitänee pitää yhteyttä...

Lihaskuntotestinä avasin purkillisen kesällä savustettuja muikkuja.
Helvetilliset ponnistukset vaatinut avajainen toteutui käyttäen
hyväksi peltikannen suotuisaa lämpölaajenemiskerrointa.

SAUNAPÄIVÄ - jih-huu!!

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2004

kiitos M ja G !

M, kiitokset kesänvenytyspehmiksistä ja Elän Täysillä -kokemuksesta.

Göstan laulut soivat hienosti! Muutama poikkeusartisti ei saanut tulta alle
biiseihin mutta Timo Rautiainen, Maarit ja Alangot sekä Hanhiniemi&Eriksson-
duetto jopa herkistivät. Terkkua raparperitaivaaseen.

Keskiviikon ohjelmassa reipas ryntäys keskuspuistoon eksymään.