maanantaina, tammikuuta 10, 2005

pari sanaa syömisestä

Lapsena herkuttelin ajatuksella siitä, että
joskus näkisi kaikki ne ruoat mitä on elämänsä
aikana syönyt. Tänään siihen pitkään pöytään
lisääntyi H:n kuuluisiksi tekemät mikroranet ja
kaksi nakkia. Penskana pelotti kaurapuuron
suhteellisen suuri osuus kun grillattua broileria
ei olisi kuin ehkä 15 lautasellista.
Sushia olisi nyt vain kolme annosta.
Tonnikalaa trooli.
Kultaisena loistaisi kolmostuoppien jono.

Työpaikalla odotti mukava yllätys. Syksyllä
irtisanoutunut kollega palasi. Ruoho
ei ollut ollut vihreämpää ja tajusin itsekin
muutaman simppelin asian tärkeyden arjessa.
Hyvä on edes joskus muistaa, että jos
työkaverit eivät ole ahterista niin se
on jo ihan tolkuttoman hieno juttu.